Itämeren Uusi Draama 2011
Itämeren Uusi Draama 2011 -hanke on neljän Itämeren rannalla sijaitsevan maan yhteinen hanke, näytelmäkirjoituskilpailu, jonka tavoitteena on löytää uusia, kiinnostavia näytelmätekstejä, sekä tuottaa niistä kiinnostavia, hienoja esityksiä. Kilpailun järjestäjinä toimivat vuoden 2011 kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna, lisäksi mukana ovat Ruotsi ja Venäjä.
Kilpailu on suunnattu niin uusille kirjoittajille kuin jo ammattia harjoittaville näytelmäkirjailijoille. Kilpailun aiheena Suomessa on Yhdistävä/erottava Itämeri. Kilpailulla haetaan uusia kiinnostavia näytelmätekstejä, jotka jollain tavalla käsittelevät Itämeren aluetta, joko historiallisesta, maantieteellisestä tai vaikka luonnonsuojelullisesta näkökulmasta.
Kilpailuun osallistutaan tekstinäytteillä, joista jokainen maa valitsee viisi parasta. Nämä tekstit toimitetaan kansainväliselle raadille, jossa on kaksi edustajaa jokaisesta kilpailumaasta (sekä näytelmäkirjailijoiden että tuottajatahojen edustajat). Kansainvälinen raati valitsee joka maasta yhden voittajatekstin, joka kirjoitetaan valmiiksi näytelmäksi. Nämä neljä voittajatekstiä tuotetaan esityksiksi jossain kilpailumaassa. Maat eivät ole velvollisia tuottamaan oman maansa kilpailutekstiä, vaan tarkoituksena on luoda samalla myös uutta yhteistyötä osallistujamaiden kesken.
Voittaneista näytelmistä tuotetut esitykset vierailevat Turun Kaupunginteatterissa marraskuussa 2011 osana Turun kulttuurikaupunki 2011 -vuoden ohjelmaa.
